Minulta on jäänyt huomaamatta mihin liittyy ja mistä on peräisin YLE:n Nenäpäivän nenäsymboliikka, mutta päivän sisältö on joka tapauksessa erinomainen. Maailmasta ei löydy toista yhtä köyhää ja aikuisten tuesta riippuvaista ihmisryhmää kuin ovat kehitysmaiden lapset, ja aivan erityisesti tyttölapset, jotka köyhyyden lisäksi joutuvat usein kokemaan seksuaalista riistoa, terveyden menetyksen ja aivan liian usein myös varhaisen kuoleman.

Kehitysmaiden lasten asemasta on nykymaailmassa jokaisen ulottuvilla runsaasti tietoa. Onkin käsittämätöntä silti edelleen törmätä näkemyksiin, jonka mukaan on haaskausta auttaa köyhien maiden ihmisiä kun Suomessakin on työttömyyttä ja köyhyyttä. Ainakaan omien havaintojeni mukaan noin ajattelevia ihmisiä ei juuri näe puolustamassa suomalaistenkaan vähäosaisten oikeuksia. Niin se ei mene ja sen(kään) vuoksi nuo näkemykset eivät ole kovin todellisuudentajuisia.

Näihin asioihin liittyy monesti toinenkin vastakkainasettelu. Monet nimittäin karsastavat kaikenlaisia hyväntekeväisyyskampanjoita ja keräyksiä sen vuoksi, että katsovat esim. kehitysavusta huolehtimisen kuuluvan valtiolle. Olen myös kuullut sanottavan, että lahjoittamalla rahaa avustuksiin rikkaiden maiden kansalaiset vain ostavat itselleen puhtaan omantunnon ja jatkavat tyytyväisinä yltäkylläisyydessään.

Ei vastuuta voikaan sysätä hyväntekeväisyyttä harrastaville järjestöille ja yksityisille ihmisille. Minustakin päävastuu on yhteiskunnalla, mukaan lukien vakavaraiset suuret yritykset. Tämän tosiasian kanssa ei kuitenkaan tarvitse olla ristiriitaista sen, että apua antavat muutkin. Vaikka lahjoituksensa tekisi ”vain” huonon omantunnon vuoksi on apu yhtä arvokas sen vastaanottajalle. Ja ennen muuta: henkilökohtainen avun antaminen ei toden totta ole vastakkainen asia sille, etteikö ihminen voisi tehdä köyhyyden vähentämiseksi maailmasta jotain muutakin, osallistua siihen yhteiskunnalliseen työhön, jolla rakenteita yritetään muuttaa. Voisi jopa ajatella niin päin, että pienenkin lahjoituksen tekeminen voi tuntua ihmisestä niin tyydyttävältä, että hän havahtuu näkemään muunkinlaisen auttamisen mahdollisuudet. Ehkä tämä on epärealistista toivorikkautta, mutta parempi sekin kuin kyynisyys.

Aika mielenkiintoinen on sekin seikka, että apua antavat suhteellisesti enemmän ihmiset joilla itselläänkin on vähän. Siitä on laskelmointi kaukana. Kyse on ihmisyydestä.

Nenäpäivänä on ensilumi satanut täällä Tampereen korkeudella. Lunta on tullut niin paljon, että näyttää jo sellaiselta kuin joulu parhaimmillaan näyttää. Luultavasti tämä Martta Wendelin- näkymä sulaa jo huomenna pois ja antaa sulaa vain, jouluunhan on vielä matkaa. Vili-koiramme tosin rakastaa lunta, joten sikäli lumi saisi pysyäkin.

Me matkaamme huomenna Turkuun juhlimaan monimuotoisen perheemme toiseksi nuorinta jäsentä, kolme vuotta täyttävää ja tapaamaan muitakin pieniä ihmisiä. Sisaren kolmella tyttärellä jälkikasvua on yhteensä yhdeksän lapsen verran. Tulossa on vauhtia!