Kodittomat
Luin sanomalehdet viikon ajalta ja päällimmäiseksi jäivät mieleen asunnottomien yön tiimoilta tehdyt lehtijutut. Tampereellakin yli kuusisataa ihmistä, heistä suurin osa yksinäisiä miehiä, on vailla asuntoa. Nämä ihmiset elävät porttikongeissa ja puistoissa, talvikylmillä rappukäytävissä tai väliaikaisissa asuntoloissa. Maan hallitus on asettanut tavoitteeksi asunnottomuuden vähentämisen olennaisesti, mutta näyttää siltä, että asunnottomien jonot pikemmin kasvavat kuin lyhenevät. Kertomukset porttikongeissa palelevista kodittomista riipaisevat erityisen paljon juuri nyt pimenevinä ja kylmenevinä iltoina, jolloin me kodilliset voimme taittaa pimeyttä sytyttämällä kynttilöitä, turvata lämpömme sähköpattereilla ja takkatulilla.
Mieleen on jäänyt lähtemättömästi Kansan Uutisten edesmenneen pakinoitsijan Juorkunnan Jussin ( Kerttu Kauniskangas ) pakina, jossa hän kertoi ulko-ovensa takana usein öitä viettävästä kodittomasta miehestä. Joskus aamuisin pakinoitsija tuikkasi miehen nenän alle kupillisen höyryävän kuumaa kahvia, mistä koditon oli aina hyvin kiitollinen. Tuollaiset pienet inhimilliset teot ovat kunnioitettavia, mutta totta kai asunnottomia pitää auttaa myös tekemällä eduskunnassa ja kuntien valtuustoissa rakenteellisia ratkaisuja. Vuokra-asuntoja täytyy olla enemmän saatavilla ja niiden täytyy olla vuokraltaan sellaisia, että köyhilläkin ihmisillä on mahdollisuus niissä asua.
Aika usein, vaikka ei suinkaan aina, asunnottomuuteen yhdistyy sosiaalisia ongelmia ja myös niiden hoitamiseen on satsattava enemmän. Laman myötä päihde - ja muista palveluista tingitään ja ongelmia vain paisutetaan. Niin myös kuntien ja valtion menopaineita.
Monessa lehtijutussa hyvinvointiyhteiskunnan melko laaja asunnottomuus todettiin kansalliseksi häpeäpilkuksi ja sitä se todellakin on. Eilisissä tv-uutisissa kerrottiin lontoolaistutkimuksesta, jonka mukaan Suomi sijoittuu maailmassa ykkössijalle hyvinvoinnin suhteen. Mittareina käytettiin paitsi aineellista vaurautta, myös demokratiaa, terveyttä, turvallisuutta ja muita elämänlaatuun vaikuttavia tekijöitä. Noissa keskiarvoissa kodittomat ihmiset eivät näy. Päätöksentekijöille heidän täytyy näkyä.
Toinen eilisen ykkösuutisaiheista oli ruandalaisoikeudenkäynti, jossa joukkotuhonnasta syytetyn ruandalaismiehen puolustus vaatii kuultavaksi uusia todistajia. Tämä tarkoittaisi asiaa käsittelevälle Porvoon käräjäoikeudellle toista Afrikan matkaa. Uutisessa painotettiin oikeudenkäynnin jo nyt hulppeiksi nousseita kuluja. Sitähän ne ovatkin. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei ensimmäinenkään Afrikan matka ollut Porvoon käräjäoikeuden keksintö, vaan Suomen oikeusministeriön ratkaisu. OM katsoi, toisin kuin esim. Ruotsissa vastaavassa tapauksessa katsottiin, että ruandalaissyytetyn oikeudet eivät toteutuisi hänen kotimaassaan käytävässä oikeudenkäynnissä. Hyvällä syyllä voi kysyä onko yltiödemokratia enää demokratiaa? Monesti kohtuus on oikeudenmukaisempaa kuin oikeus.
Lehtiuutiskatsauksessani pitää mainita vielä eilen julkistettu Tampereen kaupungin budjettiesitys. Yleislinja on aika samankaltainen kuin muissakin kunnissa. Velkamäärä kasvaa, veroprosentti nousee prosenttiyksiköllä, investoinnit pienenevät hiukan. Kaupungin henkilöstöä ei ainakaan toistaiseksi lomauteta, mutta säästöistä henkilöstömenoissa neuvotellaan. Kaikilla hallinnonaloilla tapahtuu leikkauksia, onneksi kuitenkin vähiten sosiaali-ja terveystoimessa sekä kulttuuritoimessa. En ole niin hyvin selvillä tamperelaisesta kuntapolitiikasta, että osaisin arvioida budjettiesitystä, mutta yhden asian voin sanoa varmuudella. Tampere on kulttuurikaupunki. Verrattuna entiseen kotikaupunkiin Porvooseen, joka on julistautunut kulttuurikaupungiksi, ero on huikea. Toki Porvoo on melkein viisi kertaa pienempi kaupunki, mutta kokoon suhteutettunakin ero on tyrmäävä. Ei voi kuin toivottaa porvoolaisille kulttuurin puolestapuhujille tsemppiä.
Olen minä ehtinyt vähän muutakin lukea kuin lehtiä. Eilen luin alkuperäisen kotinsa ulkopuolelle sijoitettujen nuorten omakohtaisista tarinoista koostuvan kirjan Pinnalla – tarinoita selviytymiseen. ( Pesäpuu ry / 2009 ). Nuoret kirjoittavat siitä millaista oli elämä juopottelevien ja / tai väkivaltaisten vanhempien luona ja miten se on heihin vaikuttanut. Monet ovat kulkeneet alkukodin, laitosten ja sijaiskotien väliä vuosikausia, kodittomia siis hekin - jo pieninä.
Suosittelen luettavaksi muillekin. Erityisesti kaikille, jotka ovat tekemässä päätöksiä lasten ja perheiden asioista. Vaikka nuorten kertomukset ovat selviytymistarinoita, ovat ne järkyttäviä. Ne saavatkin järkyttää. Ehkä silloin edes joku kuulee.
