Pääomien omistajien aikaansaama talouslama, miljoonilla ihmisillä todellisia toimeentulohuolia, ja oikeisto eteni eurovaaleissa. Vaikeaa tätä on ymmärtää, vaikka miten olisi tiedossa puolueiden eriarvoinen asema näkyvyydessä, vaalien viihteellistyminen ja median valtava merkitys siinä. Myös äänestysprosentin alhaisuus on aina koitunut vasemmiston tappioksi.

Eurovaalien tuloksen ainoa iloinen asia on se, että Suomessa Kokoomuksen voittokulku pysähtyi ja kääntyi jopa tappiolliseksi. En ole mikään ” puolueen sotilas “ eikä ajatteluni keskiössä ole puoluenäkökulma. Kokoomusvastaisuuteni liittyy asioihin, siihen mitä vaali vaalilta vahvistunut Kokoomus on saanut aikaan. Sen politiikka on vaarallisella tavalla eriarvoistanut yhteiskuntaamme, tukenut suuntausta, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Itsekkyydestä on tehty hyve. Vastuu heikoimmista ei kiinnosta. Hyvinvointivaltion rakenteita on systemaattisesti murennettu.

Tappiolliset nämä vaalit olivat myös Keskustalle, ja odotetusti demareille, joiden uskottavuus vähäosaisempien puolueena tulee Lipposen kausien seurauksena olemaan koetuksella vielä pitkään. Häviäjiin kuulumme myös me. Vasemmistoliiton kannalta tulos on sikälikin murheellinen, että menetetty EU-parlamentin paikka oli ainoamme. Murhetta lisää tietoisuus siitä, että ajamamme asiat ovat hyviä, todella hyviä. Inhimillisiä ja ekologisia. En siis yhdy niihin kommentaattoreihin, joiden mielestä tavoitteet olivat vääriä. Sen sijaan on varmasti paljonkin puutteita siinä millä tavalla ihmisten kanssa on oltu vuorovaikutuksessa, millaisen kuvan kansalaiset vasemmistoliittolaisista poliittisina toimijoina ovat saaneet. Muistissa ovat ehkä vielä hallituksessa olon vuosina tehdyt virheetkin. Niitä ei ollut raskauttavan paljon, mutta kannattajamme ovat ( onneksi ) hyvin kriittisistä väkeä. En kyllä kiitä monivuotista meppiämme Seppäsen Eskoakaan siitä, että hän on ylläpitänyt EU:sta niin yksipuolisen synkeää kuvaa. Se tuskin on lisännyt kannattajiemme kiinnostusta EU-vaaleihin. Nyt EU-kriittisyys kanavoitui populisti Timo Soinin kautta.

Vasurit hävisivät meppipaikan viime kädessä Vihreille. Vielä pari vuotta sitten olisin ajatellut, että onneksi paikka sentään meni Vihreille. Tänään en ikävä kyllä voi varauksetta ajatella niin, vaikka haluaisin vihreitten ystävienikin vuoksi niin tehdä. Mutta niin se vaan on kummaa miten siirappi näyttää tarttuvan, kuten Anja Vammelvuo 70-luvulla kirjoittamassaan klassikkorunossaan tietää politiikassa ( usein ) käyvän.  

Sitten mukaviin asioihin. Huomenna kokoontuu lukupiirimme Hellahuone viimeisen kerran ennen kesätaukoa. Kirjana tällä kertaa Tove Janssonin iki-ihana Kesäkirja. Kaikki olemme sen lukeneet vähintäin yhden kerran, mutta tähän kohtaan halusimme juteltavaksi kirjan, josta taatusti tulee hyvä mieli. Pienen Sophia-tytön ja hänen isoäitinsä ystävyys ja kanssakäyminen on kuvattu tovejanssonmaisen nerokkaasti; lämpimästi, viisaasti, humoristisesti. Suosikkeihini kuuluu edelleen tarina nimeltään “Naapuri”, jossa isoäidin on selvitettävä naapurisaareen nousseen hienon huvilan salat ikkunoista kurkkimalla ja jossa hän Sophian kanssa joutuu nolosti huvilan isännän yllättämäksi kuusen alle piiloutuneena. 

Kesäkirjan rinnalla olen lukenut toista kirjaa, joka on lumoamassa minut. Ainakin kaksisataa ensimmäistä sivua Barack Obaman teoksessa Unelmia isältäni on syvästi viisaan ihmisen pohdintaa ihmisyydestä ja politiikasta ja lisäksi häikäisevän hyvin kirjoitettu. Seuraavana jonossa Chimamanda Ngozi Adichien Afrikkaan sijoittuva romaani Puolikas keltaista aurinkoa. Kesä ja melkein jo lomakin ihanasti edessä.