Vapaus valita toisin
Vaikea uskoa että kuukauden kuluttua eurovaalit ovat ohi. Ilman yksittäisiä ehdokkaiden vaali-ilmoituksia vaalien tuskin huomaisi olevan tulossa. Eurooppa ei suomalaisia ihmeemmin inspiroi. Eipä silti, samantapainen on nykyisin tilanne muidenkin vaalien alla. Kunnollista yhteiskunnallista arvokeskustelua käydään hyvin vähän.
Yksi kiinnostavalta vaikuttava yritys laajempaan ja syvällisempään keskusteluun on ” Vapaus valita toisin”- foorumi, josta vapun tienoon Kansan Uutiset kertoo. ( Ja josta HS ei tietenkään kerro kuin maksetussa ilmoituksessa). Jos ymmärsin jutun oikein on kyseessä kauaskantoisempi yritys tuoda esille yhteiskuntapoliittisia vaihtoehtoja, pohtia uusia poliittisia aloitteita ja kampanjoita.
Kesäkuun 13. päivä Helsingin Kulttuuritalolla näyttää kokoontuvan joukko ajattelijoita ja keskustelijoita, joilla voi uskoa olevan sanottavaa niin Suomen, Euroopan kuin maailman kehityksestä. Paikalla ovat mm. Jaana Airaksinen, Sakari Hänninen, Minna Sirnö, Satu Hassi, Erkki Tuomioja, Laura Lodenius, Aleksi Bardy ja Jussi Saramo. Jussi on muuten entisenä valtuustotoverina myös oma eurovaaliehdokkaani, jonka hyviin poliitikon ominaisuuksiin kuuluvat näkemyksellisyys ja rohkeus esittää näkemyksensä. Tämä edellyttää itsenäisyyttä, joka on aika harvinaista politiikassa, edelleen.
Vielä en ole varma pääsenkö itsekään paikalle foorumiin, mutta totisesti toivon menestystä yritykselle tuoda vaihtoehtoja jo pitkään jatkuneeseen vaihtoehdottomuuden talous- ja muuhunkin politiikkaan. Olisi aika palauttaa talous sille kuuluvalle välinearvopaikalleen ja kääntää kehitys suuntaan, jossa tärkeintä ei ole raha, kilpailukyky ja tehokkuus, vaan se mitä ihmisille ja ympäristölle tapahtuu. Eivät mitenkään uusia asioita vasemmistolaisille, mutta ajankohtaisempia kuin koskaan.

