Sosiaali- ja terveyslautakunnan tämäniltaisen kokouksen jälkeen luottamustehtävät kutsuvatkin vasta elokuun alkupuolella seuraavan kerran. Kesä ei kuitenkaan tarkoita pelkästään istuskelua rantalaiturilla, sillä monenlaista on tapahtumassa ja isot elämänmuutoksetkin näyttävät nyt mahdollisilta. Pienempiin kesätapahtumiin kuuluvat ainakin uusimman perheenjäsenen eli kahden kuukauden ikäisen vauvan nimijuhlat Turussa, vierailu Naantalin Kultarantaan, viikko Kuhmon kamarimusiikissa muutaman vuoden tauon jälkeen, jatkoperehtymistä antiikin jumalattariin porvoolaisten sijaisäitien kanssa, rapujuhlat mökkisaaressa Solbacka-"perheemme" kesken ja tietenkin ystävien tapaamisia. Ehdottomasti haluan nauttia myös sellaisista arjen pienistä asioista kuten vastapestyjen räsymattojen tuoksusta, leppeistä iltakävelyistä Markun ja Vilin kanssa, aamukahvista pihamaalla. Ja juuri nyt on nautittava siitäkin, että kesä viimein tuli. Kuten eräs tamperelaismies alkuviikosta totesi, " kesää voi kestää viikonkin". Nähtäväksi jää.

Valtuusto valitsi eilen illalla uudeksi kaupunginjohtajaksi nykyisen apulaiskaupunginjohtajan, kokoomuslaisen Jukka-Pekka Ujulan pienimmällä mahdollisella äänierolla toiseen ehdokkaaseen, nykyisin Espoon opetustoimen johtajana toimivaan Kaisu Toivoseen. Ujula sai 26 ääntä, Kaisu Toivonen 25. Valinta ei siis todellakaan ollut mikään Ujulan triumfi. Toivottavasti tällä on se vaikutus, että Ujula tulevassa työssään kuuntelee kaikkia valtuustoryhmiä, antaa viitteitä siitä “kokonaisajattelusta”, jota Kokoomus, RKP ja Keskusta hehkuttivat hänellä olevan. Tähän mennessä en ole huomannut Ujulan erityisemmin näkevän kokonaisuuksia ja asukaslähtöisyydestä en ole nähnyt ripaustakaan. Mutta onnea matkaan, toivottavasti tehtävä kasvattaa.

Epämiellyttävän tästäkin valintaprosessista teki se, että taustalla on selvästi porvariryhmien sopimus siitä, että vapautuvalle apulaiskaupunginjohtajan paikalle tullaan valitsemaan RKP:n esittämä ehdokas. Ja se on epäilemättä menetys Porvoolle, ettei täällä ollut vieläkään poliittista tahtoa valita paikalle naista, vaikka naisehdokas vaikutti omaavan juuri sitä kokonaisnäkemystä ja yhteistyökykyä, jota kaupunginjohtajalta on lupa edellyttää. No, enpä voi väittää olevani tästä mitenkään yllättynyt.

Olen ollut valtuustossa vasta neljä ja puoli vuotta ja eilen jo kolmatta kertaa valitsemassa kaupungille johtajaa. Kokoustauolla eilen todettiinkin, että Porvoolla on omaleimainen tapa valita aina kesäkuussa uusi kaupunginjohtaja…

Kesäloma on käytännössä alkanut, vaikka kesästä ei näytä olevan tietoakaan. Juhannus on kuitenkin varmuudella tulossa ja pitkästä aikaa vietämme sitä muualla kuin mökkisaaressamme. Tänä vuonna siellä on Petran ja Mikaelin pesue ja me Markun kanssa savustamme ja grillailemme kotipihalla - todennäköisesti sonnustautuneina toppatakkeihin. Juhannuskutsuja tuli useampiakin, mutta varsin sosiaalisen kevään jälkeen meillä tuntuu olevan tarve kahdenkeskiseen keskikesän vastaanottamiseen. Perheemme nuoretkin viettävät juhannusta tahoillaan Tampereella ja Turussa.

Tätä kirjoittelen kuitenkin vielä ikkunoiden pesun ja muun arkisen aherruksen lomassa. Eihän juhla voi alkaa ennen kuin ikkunat ja lattiat kiiltävät, kai. Tietenkin juhannukseen voisi soveltaa Marttojen ohjetta joulun pyhille: Jätä komerot siivoamatta ellet aio viettää pyhiä komerossa. En taatusti ja mukavaa juhannuksen aikaa muillekin - jos ei lämmintä niin ainakin lämminhenkistä!

Lyhytaikaiseksi saattaa jäädä ilo siitä, että sosiaali- ja terveyslautakunta ei viime kokouksessaan hyväksynyt kaupunginhallituksen sille asettamaa tiukkaa menoraamia ensi vuoden talousarviolle. Apulaiskaupunginjohtaja Ujula tulee esittämään ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että talousarvioesitys palautetaan lautakunnalle uuteen valmisteluun ja että pohjaksi tulee ottaa tuo tiukka kehys.

Kehys ei ole ainoastaan tiukka, vaan se on mahdoton toteuttaa rikkomatta lakeja ja tinkimättä merkittävästi kuntalaisten palveluista. Jos Ujulan ukaasit toteutettaisiin lautakunnassa, tarkoittaisi se muun muassa sitä, että kipeästi tarvittava ja pian valmistuva Palomäen palvelukeskus ei voisi aloittaa toimintaansa vuoden kuluttua, että lastensuojelu ei saisi välttämättä tarvitsemaansa lisärahaa ja että myös lakisääteistä vammaisten erityisavustajien lisäämistä ei voitaisi toteuttaa. Lisäksi karsintalistalla on terveyspalvelujen saatavuuden heikentäminen, yleishyödyllisten yhteisöjen ( sosiaalialan ja eläkeläisjärjestöt ) yleisavustusten lakkauttaminen, vanhusten ei-lakisääteisten kuljetuspalvelujen lakkauttaminen, sekä monta muuta kohdetta, joiden karsiminen ei tule vähentämään vaan lisäämään kaupungin menoja. On ihan käsittämätöntä, ettei tätä tunnuta ymmärrettävän lautakunnan ulkopuolella. Olisi hyvin toivottavaa, että Ujula ja häntä myötäilevä osa kaupunginhallitusta olisi edes viikon konkreettisesti tutustumassa siihen millaista on arki terveyskeskuksissa, vanhuspalveluissa, lastensuojelussa. Siellä ei totisesti tuhlata, vaan jaetaan niukkuutta.

Itse en tule jatkossakaan lautakunnassa hyväksymään vastuutonta seurauksista piittaamatonta menojen karsimista, joka tulee tosiasiassa lisäämään menopaineita. Viisaan säästämisen tietysti hyväksyn ja niitä säästöjä pohtimaan lautakunnassa on jo ryhdytty.  

Pääomien omistajien aikaansaama talouslama, miljoonilla ihmisillä todellisia toimeentulohuolia, ja oikeisto eteni eurovaaleissa. Vaikeaa tätä on ymmärtää, vaikka miten olisi tiedossa puolueiden eriarvoinen asema näkyvyydessä, vaalien viihteellistyminen ja median valtava merkitys siinä. Myös äänestysprosentin alhaisuus on aina koitunut vasemmiston tappioksi.

Eurovaalien tuloksen ainoa iloinen asia on se, että Suomessa Kokoomuksen voittokulku pysähtyi ja kääntyi jopa tappiolliseksi. En ole mikään ” puolueen sotilas “ eikä ajatteluni keskiössä ole puoluenäkökulma. Kokoomusvastaisuuteni liittyy asioihin, siihen mitä vaali vaalilta vahvistunut Kokoomus on saanut aikaan. Sen politiikka on vaarallisella tavalla eriarvoistanut yhteiskuntaamme, tukenut suuntausta, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Itsekkyydestä on tehty hyve. Vastuu heikoimmista ei kiinnosta. Hyvinvointivaltion rakenteita on systemaattisesti murennettu.

Tappiolliset nämä vaalit olivat myös Keskustalle, ja odotetusti demareille, joiden uskottavuus vähäosaisempien puolueena tulee Lipposen kausien seurauksena olemaan koetuksella vielä pitkään. Häviäjiin kuulumme myös me. Vasemmistoliiton kannalta tulos on sikälikin murheellinen, että menetetty EU-parlamentin paikka oli ainoamme. Murhetta lisää tietoisuus siitä, että ajamamme asiat ovat hyviä, todella hyviä. Inhimillisiä ja ekologisia. En siis yhdy niihin kommentaattoreihin, joiden mielestä tavoitteet olivat vääriä. Sen sijaan on varmasti paljonkin puutteita siinä millä tavalla ihmisten kanssa on oltu vuorovaikutuksessa, millaisen kuvan kansalaiset vasemmistoliittolaisista poliittisina toimijoina ovat saaneet. Muistissa ovat ehkä vielä hallituksessa olon vuosina tehdyt virheetkin. Niitä ei ollut raskauttavan paljon, mutta kannattajamme ovat ( onneksi ) hyvin kriittisistä väkeä. En kyllä kiitä monivuotista meppiämme Seppäsen Eskoakaan siitä, että hän on ylläpitänyt EU:sta niin yksipuolisen synkeää kuvaa. Se tuskin on lisännyt kannattajiemme kiinnostusta EU-vaaleihin. Nyt EU-kriittisyys kanavoitui populisti Timo Soinin kautta.

Vasurit hävisivät meppipaikan viime kädessä Vihreille. Vielä pari vuotta sitten olisin ajatellut, että onneksi paikka sentään meni Vihreille. Tänään en ikävä kyllä voi varauksetta ajatella niin, vaikka haluaisin vihreitten ystävienikin vuoksi niin tehdä. Mutta niin se vaan on kummaa miten siirappi näyttää tarttuvan, kuten Anja Vammelvuo 70-luvulla kirjoittamassaan klassikkorunossaan tietää politiikassa ( usein ) käyvän.  

Sitten mukaviin asioihin. Huomenna kokoontuu lukupiirimme Hellahuone viimeisen kerran ennen kesätaukoa. Kirjana tällä kertaa Tove Janssonin iki-ihana Kesäkirja. Kaikki olemme sen lukeneet vähintäin yhden kerran, mutta tähän kohtaan halusimme juteltavaksi kirjan, josta taatusti tulee hyvä mieli. Pienen Sophia-tytön ja hänen isoäitinsä ystävyys ja kanssakäyminen on kuvattu tovejanssonmaisen nerokkaasti; lämpimästi, viisaasti, humoristisesti. Suosikkeihini kuuluu edelleen tarina nimeltään “Naapuri”, jossa isoäidin on selvitettävä naapurisaareen nousseen hienon huvilan salat ikkunoista kurkkimalla ja jossa hän Sophian kanssa joutuu nolosti huvilan isännän yllättämäksi kuusen alle piiloutuneena. 

Kesäkirjan rinnalla olen lukenut toista kirjaa, joka on lumoamassa minut. Ainakin kaksisataa ensimmäistä sivua Barack Obaman teoksessa Unelmia isältäni on syvästi viisaan ihmisen pohdintaa ihmisyydestä ja politiikasta ja lisäksi häikäisevän hyvin kirjoitettu. Seuraavana jonossa Chimamanda Ngozi Adichien Afrikkaan sijoittuva romaani Puolikas keltaista aurinkoa. Kesä ja melkein jo lomakin ihanasti edessä.

Melkein iltayhdeksään asti istunut sosiaali- ja terveyslautakunta yllätti positiivisesti ja päätti yksimielisesti olla hyväksymättä kaupunginhallituksen sille määräämää erittäin tiukkaa menokehystä ensi vuoden talousarviolle. Lautakunta esittää 3,4 miljoonan euron lisäystä kehykseen. Meille annettu kehys vaarantaisi todella pahasti palvelujen tuottamisen; jopa lakisääteisistä tehtävistä jouduttaisiin tinkimään eli rikkomaan lakeja. Kyllähän lautakunta onkin perinteisesti varsin hyvin puolustanut sosiaali- ja terveystointa, mutta alkuvuodesta se hyväksyi koko joukon hyvin kyseenalaisia “säästöjä”, kuten sitten valtuustokin. Tästä syystä en uskaltanut paljon odottaa illan kokoukselta.

Kaupunginhallituksen määräämät menokehykset ovat käsittämättömän epärealistisia ja mielestäni järjettömiä. Niissä pitäytymällä ei syntyisi säästöjä, vaan lisää sosiaalisia ja myös terveydellisiä ongelmia. Nyt pitää vain toivoa, että kaupunginhallituksessa paneuduttaisiin asiaan uudelleen ja ymmärrettäisiin sosiaali- ja terveystoimen erityisyys talouslaman olosuhteissa. Lisääntyvä ja pitkittyvä työttömyys synnyttää aina toimeentulohuolia ja usein myös mielenterveys on koetuksella, vanhemmuudessa uuvutaan ja lasten pahoinvointi lisääntyy. Nämä eivät ole liioiteltuja kauhukuvia, vaan totisinta totta jo nyt. Esimerkiksi toimeentulotuen tarve on viime aikoina kasvanut kuukausittain 20 %!

Olen ollut Porvoon valtuustossa vasta neljä ja puoli vuotta ja parin viikon kuluttua olen jo kolmatta kertaa valitsemassa kaupungille kaupunginjohtajaa. Ensin valituksi tuli ( äänestyksen jälkeen )  muodollisesti epäpätevä henkilö ja hänen jälkeensä muodollisesti pätevä, mutta kapasiteetiltaan riittämätön henkilö isoon tehtävään. Voisi toivoa että kolmas kerta toden sanoo, vaan enpä tiedä. Valintaa valmistellut työryhmä on nimennyt kärkiehdokkaikseen nykyisen apulaiskaupunginjohtajan sekä Espoon kaupungin opetustoimen johtajan. Tämä kasvatustieteen lisensiaatti kuulostaa ehdottomasti kiinnostavammalta ehdokkaalta ja on kaiken lisäksi nainen, joka on tähän mennessä Porvoolle tuntematon sukupuoli kaupungin ylimmässä virkamiesjohdossa. Pitääpä tutustua hänen tietoihinsa ja ajatuksiinsa kaupungin johtamisesta. Porvoo tarvitsee kaupunginjohtajan, joka ei pyri johtamaan kaupunkia kuin liikeyritystä, vaan näkee kaupungin asukkaat voimavarana, ei kulueränä. 

" Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä.

Se tulee ihmisen luo vähitellen, sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin.

Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toinen toistaan".

Tsingis Aitmatov

Tunnustan eläneeni - juhlamme saldo on tuossa sanottu. Markun kanssa olemme onnellisia ja kiitollisia kevätiltamme kokemuksesta.

Suomen ja maailman huonojen talousuutisten rinnalla on kuultu pari hyvääkin uutista maailmalta ja kuinka ollakaan on niiden takana jälleen Barack Obama. Hän on määrännyt uudet tiukennetut päästörajoitukset ajoneuvoille ja hän aikoo tosissaan käynnistää uudelleen neuvottelut ydinaseriisunnasta. Tavoitteena ei enempää eikä vähempää kuin ydinaseeton maailma. Kovin tuttu käsite muutaman vuosikymmenen takaa, mutta jo kauan sitten tyystin hautautunut viholliskuvien ylläpitämisen ja varusteluhankkeiden alle.

Taakse jääneiden vuosikymmenten tunnelmissa olenkin ollut viime päivinä, koska valmistaudumme Markun kanssa juhlimaan lauantaina kuudenkymmenen ikävuoden saavuttamista. Markun virallinen syntymäpäivä ehti olla jo pari kuukautta sitten ja minulla tuohon hetkeen on matkaa edessä päin saman verran. Tässä puolivälissä on aika yhteiselle Tunnustan eläneeni - juhlalle.

Pakkohan on tunnustaakin eläneensä kun katselee ruokapöytämme tällä hetkellä täyttävää valokuvien kavalkadia. Kuvista ensimmäisissä istun äitini sylissä puolen vuoden ikäisenä ja viimeisimmissä omassa sylissäni istuu lapsen lapsi. Siinä välissä on viisikymmenlukulainen lapsuuteni, yhteiskunnalliselle 70-luvulle ajoittuva nuoruus, valtuusto- ja eduskuntatyötä, elämänkumppanin löytyminen, työtä sukupuolten tasa-arvoliikkeessä ja naisliikkeessä, kirjoittamisen maailmassa, sekä sijaisvanhemmuuden myötä lastensuojelutyössä. Ja nyt viimeisinä vuosina uudelleen kunnallispolitiikassa. 

Valtavasti on ehtinyt tapahtua. Ja tietysti paljon enemmänkin kuin kuvat voivat kertoa; kuviin on toki tallentunut vain joitakin ohi kiitäneitä hetkiä. Silti olen niiden kautta tehnyt sukelluksen kauas. Niin Markkukin omalta osaltaan ja siksi kai olemmekin juuri nyt hiukan uuvahtaneita.

Juhlan järjestäminen on silti hauskaa puuhaa. Viime päivinä on aika lailla tunnelmoitu myös musiikin kautta ja tanssittu monet tangot ja rockit, valssit ja twistit. Kaikkein mukavinta on kuitenkin ollut ajatella juhlaan saapuvia ystäviämme; ihmiset tekevät juhlan.

Tasakymmeniä täytettäessä on tietysti menneen ohella hyvä pohtia sitäkin mitä kaikkea vanheneminen tuo tullessaan. Toistaiseksi sitä ei olla kovin paljoa ehditty tai osattu pohtia, mutta sekin aika tulee. En ainakaaan nyt tunnista itsessäni minkäänlaista torjuntaa tulevan pohtimiseen. Päinvastoin minusta on kammottavaa ja hiukan säälittävääkin lukea kuusikymppisten julkkisten haastatteluja, joissa he kertovat tuntevansa itsensä edelleen ihan “teinitytöiksi” tai “nuorukaisiksi”.  Minä olen kokenut tähänastisessa elämässäni iloa, huolenpitoa, tiedonhalua, epävarmuutta, huolta, menetyksiä, syvää surua, pelkoa, kauhua, onnistumisia, arvostusta, luottamusta, onnea, toveruutta, ystävyyttä ja paljon rakkautta. En siis todellakaan voi sanoa tuntevani itseäni teinitytöksi, vaan koen olevani ikäiseni. Toinen asia on sitten se, että tämän ajan kuusikymppisyys on aika lailla toisenlaista kuin vaikkapa omien vanhempieni aikana. Ja jos ikäkriisi yllättäisi, tuskinpa hätää: minulla on monen ikäisiä ystäviä, mutta valtaosa heistä omaa ikäluokkaani, tätä ihanaa kuritonta sukupolvea. Samassa letkassa kuljetaan!  

Vaikea uskoa että kuukauden kuluttua eurovaalit ovat ohi. Ilman yksittäisiä ehdokkaiden vaali-ilmoituksia vaalien tuskin huomaisi olevan tulossa. Eurooppa ei suomalaisia ihmeemmin inspiroi. Eipä silti, samantapainen on nykyisin tilanne muidenkin vaalien alla. Kunnollista yhteiskunnallista arvokeskustelua käydään hyvin vähän.

Yksi kiinnostavalta vaikuttava yritys laajempaan ja syvällisempään keskusteluun on ” Vapaus valita toisin”- foorumi, josta vapun tienoon Kansan Uutiset kertoo. ( Ja josta HS ei tietenkään kerro kuin maksetussa ilmoituksessa). Jos ymmärsin jutun oikein on kyseessä kauaskantoisempi yritys tuoda esille yhteiskuntapoliittisia vaihtoehtoja, pohtia uusia poliittisia aloitteita ja kampanjoita. 

Kesäkuun 13. päivä Helsingin Kulttuuritalolla näyttää kokoontuvan joukko ajattelijoita ja keskustelijoita, joilla voi uskoa olevan sanottavaa niin Suomen, Euroopan kuin maailman kehityksestä. Paikalla ovat mm. Jaana Airaksinen, Sakari Hänninen, Minna Sirnö, Satu Hassi, Erkki Tuomioja, Laura Lodenius, Aleksi Bardy ja Jussi Saramo. Jussi on muuten entisenä valtuustotoverina myös oma eurovaaliehdokkaani, jonka hyviin poliitikon ominaisuuksiin kuuluvat näkemyksellisyys ja rohkeus esittää näkemyksensä. Tämä edellyttää itsenäisyyttä, joka on aika harvinaista politiikassa, edelleen.

Vielä en ole varma pääsenkö itsekään paikalle foorumiin, mutta totisesti toivon menestystä yritykselle tuoda vaihtoehtoja jo pitkään jatkuneeseen vaihtoehdottomuuden talous- ja muuhunkin politiikkaan. Olisi aika palauttaa talous sille kuuluvalle välinearvopaikalleen ja kääntää kehitys suuntaan, jossa tärkeintä ei ole raha, kilpailukyky ja tehokkuus, vaan se mitä ihmisille ja ympäristölle tapahtuu. Eivät mitenkään uusia asioita vasemmistolaisille, mutta ajankohtaisempia kuin koskaan.

Eilen vietettiin kirjan ja ruusun päivää, josta on Suomessakin kehkeytynyt tilaisuus nostaa esille kirjaa muulloinkin kuin syys- ja joulusesonkien aikaan. Sinänsä omituinen tuo muistaakseni Espanjan Kataloniasta kotoisin oleva perinne, jossa nainen antaa miehelle kirjan ja mies naiselle ruusun. Minä en saanut ruusuja, vaan sain kirjan Markun pojalta Antilta. Hänen Turussa sijaitsevaan antikvariaattiinsa oli kulkeutunut Virginia Woolfin harvemmin liikkuva teos Runoilijan koira ja sen Antti oli huomannut laittaa sivuun minulle Woolfin kerääjälle. Runoilijan koira tulee vuorollaan sulateltavaksi, mutta eilen luin aivan toisen tyyppisen kirjan. Uunituore teos on nimeltään Kohdakkain - sijaisvanhempien tuntoja ja tarinoita. Kirjan on toimittanut Marja Kaskela ja sen kustantaa lastensuojelun erityisosaamisen keskus Pesäpuu ry. kymmenvuotisen toimintansa kunniaksi. Nimensä mukaisesti kirja antaa äänen sijaisvanhemmille. Viisitoista erilaista tarinaa siitä mitä tämä erilainen vanhemmuus on antanut, mitä vaatinut. " Kenen kaikkien kanssa sijaisvanhemmuudessa pitääkään olla kohdakkain - lapsen kanssa, muiden aikuisten, itsensäkö kanssa ennen kaikkea?" Näin kysytään takakannen tekstissä ja kokemuksellisia vastauksia löytyy sisäsivuilta. Kirjoittajien joukossa olemme mekin Markun kanssa ja hän vastaa myös kirjan kauniista ulkoasusta. Proosatekstien lomaan sijoitetut Marja Kaskelan runot eivät taatusti jätä koskettamatta ketään joka on elänyt lähellä sijoitettua lasta.

Turun reissullamme pääsin pitämään sylissä reilun viikon ikäistä tyttövauvaa ja liikuttavaa oli sekin kohdakkain olo. Onnellista nähdä hyvinvoiva vauva ja vielä onnellisempaa tietää miten hyville vanhemmille hän on syntynyt.

Teknisten ongelmien jälkeen pääsen viimein päivittämään blogia. Kiitos avusta, Peter!